Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Vuosi 2020, tehokkaat prosessit ja nykyaikainen matkalaskujärjestelmä

Itselläni vuosi 2020 on lähtenyt räväkästi käyntiin työtapojen tehostamisella.


Vaikka itsell√§ ty√∂v√§lineet ovatkin mit√§ parhaimmat, ty√∂tapoja on aina varaa kehitt√§√§. Laitoinkin aiheesta pienen videokyselyn Linkedin-palveluun.



Olisi mukava kuulla mitkä ovat omat haasteesi näin vuoden alussa ja miten aiot ne selättää. Miten ensimmäinen kuukausi on omalta kohdaltasi ylipäätään sujunut?

Jos käytät Linkedin-palvelua, niin katsasta samalla myös nämä postaukseni:

Ent√§ Acubiz-matkalaskuj√§rjestelm√§ ja vuosi 2020? 

Acbiz-matkalaskuj√§rjestelm√§ tulee vuoden 2020 aikana olemaan entist√§kin vahvemmin l√§sn√§ Suomen markkina-alueella. 

Vireill√§ on monia hankkeita, joista en voi julkisesti viel√§ kauheasti kertoa, mutta vaikutukset tulevat n√§kym√§√§n varmasti jo t√§m√§n vuoden aikana monella eri tavalla. 

Teknologia kehittyy jatkuvasti ja Acubiz tekee jatkuvasti t√∂it√§ sen eteen, ett√§ se on jatkossakin kehityksen k√§rjess√§. Itse koen olevani todella etuoikeutettu saadessani tarjota asiakkaillemme yksinkertaisinta mahdollista prosessimallia ja j√§rjestelm√§√§ matkalaskujen k√§sittelyyn. 

Mitä se tarkoittaa kun kehitys kehittyy?

Luulen, ett√§ muutamien vuosien p√§√§st√§ ihmiset viel√§ ihmettelev√§t ett√§ "mik√§ on matkalasku" kun entist√§ useammat siirtyv√§t tapahtumakohtaiseen matkojen ja kulujen kirjaamiseen. 

Ei erillisiä lomakkeita. Ei turhaa työtä. Enemmän automatiikkaa. Enemmän tekoälyä.

Helppoutta siis.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätähän merkkikäynnistäsi :)