Sivut

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kuittien kuvaus puhelimella

Nykyisin kaikenlaisten kuittien kuvaaminen puhelimella on arkipäivää lähes jokaiselle.


Liikkuvan työn ammattilaisena kuittien kuvaaminen ja matkalaskujen tekeminen puhelimella on lähes jokapäiväistä hommaa myös minulle.

Itse kuvaan kuitit usein autossa.
Nykyisin myös Kelan maksamiin korvauksiin liittyvät kuitit ja lippulaput voi pääasiassa toimittaa sähköisesti ja skanenrin sijaan useimmat käyttävät kuittien sähköiseen dokumentointiin puhelinta.

Vaikka kuittien valokuvaaminen kännykällä onkin helppoa, on kuitenkin pari juttua, jotka helpottavat hommaa entisestään.

En ole aiemmin nähnyt näistä mitään vedenpitävää artikkelia tai kunnollista ohjetta, joten päätin kirjoittaa sellaisen itse. 

Tässä siis muutama ohje kuittien kuvaamiseen kännykällä 👇

Sivuvalo toimii parhaiten kuittien skannaamisessa 

Useimmilla puhelimilla kuvan saa otettua kyllä huonommassakin valaistuksessa, mutta tummat varjot ja isot kontrastierot voivat tuottaa joskus ongelmia.

Tyypillinen tilanne on, että kuvauspaikaksi valitaan kaikkein valoisin paikka, kuten ruokapöytä, jonka yllä on kohtisuorasti kattolamppu. Tämä voi olla huono idea, koska kuvaa ottaessa lampun ja kuitin väliin jää oma käsi ja kännykkä, jolloin niistä syntyvä heittovarjo häiritsee kuvan ottamista.

Parempi set-up kuitin kuvaamiseen voisikin olla esimerkiksi sivulta tuleva luonnonvalo ison ikkunan vieressä. Itse otan kuiteista kuvan usein ikkunalaudalla tai auton kojelaudalla, edellyttäen että luonnonvaloa piisaa.

Jos valo tulee suoraan ylhäältä, kuvaa kuitit sivulta

Jos taas ulkona on pimeää, hyödynnän usein kännykässä olevaa taskulampputoimintoa, koska sen avulla saa aikaan tasaista valoa.

Jos puhelimessa ei ole soihtuvalaistus- tai taskulampputoimintoa, saati salamaa ja ainoa hyvä paikka on se aiemmin mainittu keittiön pöytä, voi olla hyvä idea kuvata kuitet vaikkapa kallelleen laitetun kirjan päällä. Aseta kirja nojaamaan johonkin tai avaa se seisomaan kansien varassa ja asettele kuitit siten, että ne nojaavat siihen hieman pystyssä ja kuiteista on helppo saada kuva ilman häiritseviä varjoja.

Vältä tärähdykset kuvaamisen aikana 

Kännyköissä on nykyään hyvät kuvanvakaimet, mutta epätarkat valokuvat kuiteista aiheuttavat silti aika-ajoin päänvaivaa kirjanpitäjille.

Kirjanmpitäjän ja talouspäällikön harmaita hiuksia voi vähentää esimerkiksi nojaamalla kyynerpäät kunnolla pöydän pintaan kuvan ottamisen aikana. Kuvauskäden voi myös nojata seinään tai tuolin selkänojaan.

Mikäli mikään näistä ei ole mahdollinen vaihtoehto, tärinää voi vähentää käyttämällä molempia käsiä ja pitämällä kädet lähellä vartaloa, jolloin ne tärisevät vähemmän kuin silloin jos koittaa ottaa valokuvaa kuitista suorien käsien varassa.

Älä kuvaa kuitteja liikkuvassa autossa 

Liikkuvassa autossa tärinä pilaa helposti kuvan, joten auton kanssa kannattaa suosiolla pysähtyä kun kaivaa kameran esiin. Tämä siis riippumatta siitä, onko kuskin vai pelkääjän paikalla ;-) Junassa meno on sen verran tasaisempaa, että siellä kuitin kuvaaminen jo onnistuukin.

Kuvaa kuitit heti talteen 

Ainakin itsellä on äärimmäisen hyvä muisti, joka kuitenkin on valitettavan lyhyt ja epätarkka. Jos en kuvaa kuittia heti talteen, käy helposti niin, että se jää tarkun pohjalle pyörimään ja löytyy pahimmassa tapauksessa nöyhtänä taskunpohjalta kun housut tulevat pesusta.

Jos kuitteja ei digitoi ja skannaa saman tien, ne hukkuvat helposti tai unohtuvat kokonaan. Siksi suosittelen kuvaamaan kuitit heti talteen.

PS:
Voit seurata matkalaskukuiskaajia myös Instagramissa »

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätähän merkkikäynnistäsi :)